Yritin taas kerran avata pankkitiliä Suomessa, vastassa oli vanha laulu jossa pankit vetoavat rahanpesun torjuntaan. Pohdin että, missä kulkee lain salliman riskienhallinnan ja syrjivän ryhmäkohtelun raja?
Olen ulkomailla asuva suomalainen hain suomalaisesta pankista perusmaksutiliä. Pankki pyysi tarkkoja tietoja muun muassa asuinmaan, verotuksen, tulot ja varojen alkuperän. Toimitin pankille pyydetyt selvitykset. Silti palvelua ei tarjota. Perusteluksi ilmoitetaan rahanpesun torjunta ja ulkomailla asuminen.
Tällaisessa tilanteessa herää kysymys, johon pankkien pitäisi pystyä vastaamaan:
Mikä minusta yksilönä tekee riskin – vai onko riski oikeastaan se, että asun ulkomailla?
Kysymys ei ole teoreettinen. Pankkipalvelut ovat nyky-yhteiskunnassa välttämättömiä, ja suomalaisessa lainsäädännössä perusmaksutilille on säädetty erityinen asema.
Ymmärrän että pankit ovat yksi rahanpesun vastaisen järjestelmän keskeisistä toimijoista. Pankkien pitää tunnistaa asiakkaansa, seurata asiakkuuksia ja reagoida riskeihin.
Mutta rahanpesulainsäädäntö ei anna pankeille rajatonta vapautta.
Laki sanoo poikkeuksellisen suoraan: yhdenvertaisesti ja syrjimättömästi!
Suomen luottolaitoslaissa asia on kirjoitettu varsin selvästi.
Talletuspankin on tarjottava maksutilejä, maksupalveluita ja sähköisen tunnistamisen palveluita yhdenvertaisesti ja syrjimättömästi ETA-valtiossa laillisesti asuville. Perusmaksutili ja siihen liittyvät palvelut on tarjottava ETA-valtiossa (Euroopan talousalue) laillisesti asuville luonnollisille henkilöille. (Finlex)
Vielä olennaisempaa on se, että pankin mahdollisuutta kieltäytyä on rajoitettu.
Lain mukaan pankki saa kieltäytyä perusmaksutilin avaamisesta vain rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskevasta lainsäädännöstä tai tietyistä kansainvälisistä velvoitteista johtuvasta syystä. Kieltäytymisen peruste on lähtökohtaisesti ilmoitettava asiakkaalle kirjallisesti, ja pankin on kerrottava myös muutoksenhaku- ja riidanratkaisumahdollisuuksista. (Finlex)
Tämä herättää yksilön kannalta olennaisen kysymyksen:
Kuinka yksilöllinen pankin riskiperuste oikeasti on?
Kun ”ulkomailla asuva” muuttuu riskiluokaksi
Rahanpesun torjunta perustuu riskien arviointiin.
Se ei tarkoita sitä, etteikö pankki saisi kiinnittää huomiota asiakkaan asuinvaltioon. Kansainväliseen toimintaan, varojen liikkumiseen ja asiakkaan taloudellisiin suhteisiin voi liittyä tekijöitä, jotka edellyttävät pankilta lisäselvityksiä.
Mutta lisäselvityksen pyytäminen on eri asia kuin palvelun automaattinen epääminen.
Jos pankki sanoo:
”Tarvitsemme lisätietoja voidaksemme arvioida asiakkuuteesi liittyvän riskin.”
se on lähtökohtaisesti riskiperusteista asiakkaan tuntemista.
Jos pankin tosiasiallinen toimintamalli on:
”Et asu Suomessa, joten emme avaa sinulle tiliä.”
tilanne on toinen.
Ja jos perustelu muuttuu muotoon:
”Ulkomailla asuvat suomalaiset muodostavat rahanpesuriskin.”
Mielestäni tällöin ollaan jo paljon vaikeamman oikeudellisen kysymyksen äärellä.
Ymmärtääkseni laki ei sano, että ulkomailla asuvat suomalaiset muodostavat yhden yhtenäisen rahanpesuluokan.
Uusi EU-tuomioistuimen ratkaisu nostaa yksilöllisen arvioinnin keskiöön
Euroopan unionin tuomioistuin antoi 11. kesäkuuta 2026 ratkaisun asiassa C-81/24, jossa oli kyse perusmaksutilin avaamisesta ja rahanpesun torjuntaan liittyvästä riskistä.
Tapauksessa ”asiakas” oli Yhdysvaltain OFAC-listalla. Pankki oli kieltäytynyt avaamasta hänelle perusmaksutiliä. EU-tuomioistuin kuitenkin katsoi, ettei tällainen listamerkintäkään yksinään automaattisesti oikeuta kieltäytymiseen. Pankin on tehtävä yksilöllinen arvio kaikista merkityksellisistä riskitekijöistä. (EUR-Lex)
Tuomioistuimen mukaan riskiperusteinen lähestymistapa perustuu näyttöön pohjautuvaan päätöksentekoon. Pelkkä tietyn riskitekijän olemassaolo ei siis automaattisesti tarkoita, että pankin pitäisi katkaista asiakassuhde tai kieltäytyä perusmaksutilistä. (EUR-Lex)
Tuomioistuin totesi lisäksi, että perusmaksutilin rajattu käyttötarkoitus itsessään vähentää siihen liittyvää rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskiä.
Kieltäytyminen voi olla sallittua vasta, jos yksilöllisen arvioinnin jälkeen pankki ei kykene hallitsemaan riskiä asianmukaisin ja oikeasuhteisin keinoin. (EUR-Lex)
Ratkaisu koski erityistä pakotelistatapausta, eikä siitä voi suoraan päätellä, että ulkomailla asuvien suomalaisten palvelujen epääminen olisi lainvastaista.
Mutta se antaa tärkeän oikeudellisen vertailukohdan:
Huomaa että edes erityinen riskitekijä ei automaattisesti korvaa yksilöllistä riskinarviointia.
Entä jos asiakkaan ainoa ”epäilyttävä” piirre on asuinmaa?
Tässä on tiliä hakeneen asiakkaan kannalta ehkä kiinnostavin kysymys.
Jos pankki kieltäytyy palvelusta, on tärkeää kysyä:
• Mitä sinusta (asiakkaasta) tiedettiin?
• Mitä tietoja sinulta pyydettiin?
• Toimittiko pyydetyt tiedot?
• Mitä konkreettista riskiä pankki tunnisti?
• Arvioitiinko muita riskitekijöitä?
• Oliko mahdollista hallita riskiä lievemmillä toimenpiteillä?
• Koskiko sama käytäntö kaikkia samassa tilanteessa olevia asiakkaita?
• Oliko asiakkaan asuinmaa käytännössä ratkaiseva tekijä?
Näihin kysymyksiin vastaaminen voisi erottaa toisistaan kaksi täysin erilaista ilmiötä.
Ensimmäinen on normaali pankin lakisääteinen asiakkaan tunteminen.
Toinen olisi järjestelmä, jossa kokonainen asiakasryhmä joutuu pankin silmissä epäilyksen kohteeksi.
Ymmärrettävää on, että pankilla voi olla syy kertomatta kaikkea
Tilin hakija on kuitenkin huomioitava myös pankin näkemys asiasta.
Rahanpesulainsäädäntö sisältää tilanteita, joissa pankki ei voi kertoa asiakkaalle kaikkia epäilyyn tai viranomaisraportointiin liittyviä tietoja.
Siksi asiakkaan kokemus siitä, ettei pankki kerro perustetta, ei yksin todista, ettei perustetta olisi.
Pankin ei myöskään tarvitse todistaa asiakkaalle, että tämä on syyllistynyt rikokseen.
Pankin tehtävä on ehkäistä ja tunnistaa riskejä.
Tämä on tärkeä ero.
Rahanpesuriskin arviointi ei ole sama asia kuin rikoksesta epäileminen. Mutta juuri siksi myös pankin käyttämän riskinarvioinnin pitäisi perustua todellisiin riskeihin eikä pelkkiin oletuksiin.
Pankin tulisi vastata yksinkertaiseen kysymykseen:
Onko ulkomailla asuminen itsessään peruste luokitella suomalainen asiakas korotetun rahanpesuriskin asiakkaaksi?
Jos vastaus on ei, seuraava kysymys kuuluu:
Mitä yksilöllisiä tekijöitä pankki tällöin arvioi?
Vaikea sanoa sillä minun tapauksessa pankki kieltäytyi avaamasta tiliä koska en asu suomessa pysyvästi.
Laki suojaa myös jo olemassa olevaa perusmaksutiliä
Kuten monien muiden tapauksessa pankki ilmoitti, että nimissäni oleva suomalaisen pankin tili suljetaan koska en asu Suomessa pysyvästi. Kysehän ei ole pelkästään tilistä vaikka luottolaitoslain mukaan pankki voi irtisanoa perusmaksutilisopimuksen tietyissä tilanteissa, esimerkiksi jos asiakas ei enää asu laillisesti ETA-valtiossa.
Huomioitavaa on että lain mukaan sopimuksen purkaminen puolestaan edellyttää tiettyjä perusteita, kuten tilin tahallista käyttämistä laittomaan tarkoitukseen tai olennaisia virheellisiä tai puuttuvia tietoja, jotka olisivat vaikuttaneet tilin avaamiseen.
Tällä on merkitystä suomalaiselle, joka muuttaa ulkomaille.
Jos suomalainen ”asiakas” asuu esimerkiksi Australiassa kuten minä, tilanne ei ole sama kuin ETA-alueella asuvan suomalaisen. Suomen perusmaksutilisääntelyn suora soveltamisala on sidottu ETA-alueella lailliseen asumiseen. (FinLex)
Siksi esimerkiksi Suomesta Australiaan muuttaneen asiakkaan oikeudellinen asema on tässä kysymyksessä erilainen kuin Suomesta Ruotsiin muuttaneen.
Mutta juuri tämän vuoksi pankkien pitäisi pystyä kertomaan selkeästi, mihin lakiin ja mihin asiakkaan asemaan päätös perustuu.
Kannattaa muistaa että kyse ei ole vain ulkosuomalaisen ”pankkitilistä”
Perusmaksutiliin kuuluu laissa säädetty palvelukokonaisuus.
Siihen sisältyvät muun muassa tilin avaaminen, käyttäminen ja sulkeminen, varojen tallettaminen, käteisen nostaminen ETA-alueella sekä tavalliset maksutapahtumat. Jos pankki tarjoaa vahvaa sähköistä tunnistamista muille asiakkailleen, sitä on tarjottava myös perusmaksutiliasiakkaalle. (Finlex)
Tämän vuoksi kyse ei ole vain siitä, saako ihminen pankkitilin.
Kyse voi olla myös siitä, pääseekö hän käyttämään verkkopalveluita, maksamaan laskuja, vastaanottamaan rahaa ja käyttämään sähköistä tunnistamista.
Pankkipalveluiden epääminen voi siten käytännössä vaikeuttaa ihmisen koko taloudellista toimintaa ja pääsyä omiin viranomaispalveluihin suomessa.
Finanssivalvonta on jo tunnistanut ongelmakohdan
Suomessa viranomaiset ovat tarkastelleet peruspankkipalveluiden saatavuutta jo vuosia.
Finanssivalvonnan aiemmissa selvityksissä ja valvontahavainnoissa on käsitelty muun muassa pankkitilin avaamiseen liittyviä ongelmia, perusteettomiksi koettuja tilien irtisanomisia sekä asiakkaan tuntemiseen ja tunnistamiseen liittyviä kysymyksiä. (www.finanssivalvonta.fi)
Tämä ei todista, että suomalaiset pankit järjestelmällisesti syrjisivät ulkomailla asuvia kansalaisia.
Se kertoo kuitenkin, että peruspankkipalveluiden saatavuus ja asiakkaan tuntemiseen liittyvät menettelyt ovat olleet viranomaisille jonkin asteinen päänvaiva.
Tämän vuodatuksen keskeinen tarkoitus ei ole osoittaa että pankit ovat pahiksia. Se olisi liian yksinkertainen asetelma.
Ymmärrän että pankkien on torjuttava rahanpesua. Se on niiden lakisääteinen velvollisuus.
Tästä huolimatta Suomen kansalaisena oletan, että minulla on tietyissä tilanteissa lakisääteinen oikeus perusmaksutiliin ja syrjimättömään kohteluun.
Näiden velvollisuuksien välillä ei pitäisi olla ristiriitaa.
Todellinen ongelma syntyy vasta silloin, jos riskienhallinnasta tulee automaattinen peruste sulkea kokonainen ihmisryhmä palvelujen ulkopuolelle.
EU-tuomioistuimen tuore ratkaisu vahvistaa ainakin yhden periaatteen: riskiperusteinen lähestymistapa ei tarkoita automaattista kieltäytymistä, vaan yksilöllistä arviointia kaikista merkityksellisistä riskitekijöistä. (EUR-Lex)
Siksi yksi kysymys nousee kaiken yläpuolelle:
Kun suomalaiselta ulkomailla asuvalta evätään pankkipalvelu, arvioidaanko silloin hänen riskiään – vai hänen asuinpaikkaansa?
Jos pankit pystyvät osoittamaan, että ratkaisut perustuvat asiakkaiden yksilöllisiin ja näyttöön perustuviin riskeihin, rahanpesun torjunta on tuolloin ymmärrettävää.
Jos taas ulkomailla asuminen toimii käytännössä automaattisena portinvartijana, asia näyttää hyvin epäilyttävältä.
Silloin kyse ei enää olisi vain pankin oikeudesta valita asiakkaansa.
Tämä herättää kysymyksen siitä että, käytetäänkö rahanpesun torjuntaa tavalla, joka kaventaa Suomen kansalaisten lakisääteistä oikeutta peruspankkipalveluihin.
@ DUNDERNEWS AUSTRALIA