Suomi on maailman ongelmanratkaisija vuonna 2030, toteaa maabrändivaltuuskunta loppuraportissaan. Suomen käytännöllinen ja suorasukainen tapa lähestyä haasteita tarjoaa Suomelle erinomaisen mahdollisuuden kunnostautua esimerkiksi kansainvälisien konfliktien, vesipulan ja koulutukseen liittyvien ongelmien selvittämisessä.
Ulkoministeri Alexander Stubbin vuonna 2008 asettaman maabrändivaltuuskunnan tehtävänä oli luoda Suomelle strategia, joka saa maailman kääntymään Suomen puoleen entistä useammin ja tehokkaammin. Valtuuskunnan raportti Tehtävä Suomelle julkistettiin 25. marraskuuta.
Ratkaisukeskeisyyden lisäksi valtuuskunta hahmottelee kolme keskeistä toiminta-aluetta, joiden avulla mielikuvaa Suomesta voidaan vahvistaa. Nämä alueet ovat toimivuus, luonto ja
koulutus.
Ollila tähdensi, että valtuuskunta ei voi rakentaa Suomelle brändiä, vaan tehdä toimintaehdotuksia, joiden avulla Suomen kansainvälinen kilpailukyky vahvistuu.
Valtuuskunta antaa raportissaan yli sata konkreettista tehtävää. Osa tehtävistä on osoitettu viranomaisille, osa yrityksille ja organisaatioille ja osa tavallisille suomalaisille. Valtuuskunta esittää esimerkiksi, että vähintään puolet Suomen maataloustuotannosta tulisi olla luomua vuoteen 2030 mennessä, että Suomen järvien vesi tulisi puhdistaa juomakelpoiseksi ja että Suomessa tulisi järjestää vuosittaiset, rauhansovitteluille omistetut Ahtisaari-päivät. Kansalaisille suunnattuja tehtäviä esitellään www.tehtavasuomelle.fi-verkkopalvelussa.
Raportin julkistamistilaisuudessa Jorma Ollila jakoi kolme tehtävää. Ulkoministeri Stubb vastaanotti tehtävän Ahtisaari-päivistä ja Finnish Water Forum -tehtävän järvien puhdistamisesta. Kolmas tehtävä liittyi kouluviihtyvyyteen: puhu luokan hiljaisimpienkin kanssa.
Raportti on luettavissa verkko-osoitteessa www.tehtavasuomelle.fi