Ulkosuomalaiset toivovat kymmenen vuoden passit takaisin
Helsingissä 24. – 25.5. kokoontunut ulkosuomalaisparlamentti teki aloitteen biometristen passien voimassaoloajan pidentämisestä. Sirulla varustettujen passien hakeminen on hankalaa ja kallista ulkomailla asuville suomalaisille. Biotunnisteella varustetut passit otettiin käyttöön vuonna 2006. Niiden valmistukseen tarvittavat laitteet ovat kalliita, joten passeja saa ulkomailla enää Suomen suurlähetystöistä ja pääkonsulaateista.
YLE.n haastatteleman parlamenttisihteeri Tina Nordqvistin mukaan ulkosuomalaista lähin Suomen suurlähetystö voi olla tuhansien kilometrien päässä esimerkiksi Australiassa, Kanadassa ja USA:ssa, puhumattakaan Lähi-idästä ja Afrikasta, joissa ei välttämättä ole lähetystöä edes samassa maassa. Ulkomailla hankittaessa passi maksaa sata euroa, Suomessa se on puolet halvempi. Kun hintaan lisätään passin hakemisesta koituvat matkakulut, hinta voi nousta melkoiseksi.
Suomen biometriset passit ovat voimassa viisi vuotta entisen kymmenen sijaan. Joissakin maissa uusillakin passeilla on kymmenen vuoden voimassaoloaika. Voimassaolo perustuu Nordqvistin mukaan passien arvioituun kestoaikaan. Eri maiden passeissa voi siis olla laatueroja. Ulkosuomalaisparlamentti toivoo passin hakemisen helpottuvan tulevaisuudessa. Kanadassa on kokeilussa liikkuva, salkkuun mahtuva passinhakuyksikkö.