Queenslandin keskivaiheilla oleva rannikko osuus on ehkä parhaiten tunnettu sokeriruoko viljelyksistään, alueelta löytyy myös Bundaberg jonka monet tunnistavat saman nimisestä Rommista jota valmistetaan kaupungissa.
Image
Kilpikonna rantautunut munimaan
Bundaberg Rommi on tunnettua myös Australian ulkopuolella, tehtaalle tehdään myös tutustumiskierroksia.

Rockhampton hieman ylmepänä on karjankasvatus aluetta, mutta alueelta löytyy myös muutakin, nimittäin noin 70 prosenttia maailman kaikista safiiri esiintymistä.

Bundabergistä on lyhyt matka myös kuuluisalle Lady Elliot Islandille josta löytyy Australin läntisimmät osat kuuluisasta Great Barrier Reefistä joka tunnetaan nimellä Kauriinkääntöpiirin alue.

Lady Ellioit saarelta löytyy 49 huoneen lomakylä sekä oma pienlentokenttä josta Whitaker Air Charter lentää päivittäin Bundabergiin. Saaren lempinimi on Lazy Lady ja saarella on näkemisen arvoinen tuhansien vuosien aikana syntynyt koralli luola.

Merikilpikonna Bundabergin rannalla munimassa, kilpikonna tekee jälkeläisiä joka viides vuosi.
[ klikkaa isompi kuva ]

Saarelle pääsevien vieraiden määrä on rajoitettu luonnon rauhan säilyttämisen vuoksi ja saarella tiedetään pesivän noin 50 erillaista lintua. Saaren hiekkarannoille saapuu marraskuun ja maaliskuun välillä munimaan Green ja Loggerhead kilpikonnat. Kilpikonnat saapuvat aina samalle rannalle munimaan jossa ne ovat itse kuoriutumaan. Tapahtuman on vertaansa vailla, nähdä nämä historialliset merten jättiläiset Bundabergin rannoilla munimassa.

Kokeneet sukeltajat sanovat Bundabergin olevan yksi Australian parhaista sukellus versistöistä, alueelta onkin helppo löytää kohtuuhintaisia sukellus paketteja lomailijoille.

Taas ne joilla ei ole aikaa monia päiviä voivat viettää vaikkapa yhden päivän snorkkeloiden tai riuttakävelyllä asumattomalla Lady Musgrave saarella.

Lady Musgrave saarelta löytyy yksi Great Barrier Reefin mahtavimmista koralli laguuneista. Lady Musgrave saari on ainostaan tunnin venematkan päässä Bundabergistä ja laguuniin pääseen myös yhden päivän retkelle Bundabergistä.

Brisbanesta Budabergiin, Galdstoneen ja Rochamptoniin pääsee helposti lentäen Sunstate Airlinella tai Qantasilla ja bussilla matka taittuu kuuluisilla Greyhound-pioneer linja-autoilla.

Brisbanesta kulkee myös niin sanottu Tilt Train joka kulee 160 km nopeudella ja on linja-autoa nopeampi.

Gladstone on seuraava suurempi kaupunki ylöspäin mennessä, kaupungista pääseen Herron Islandille. Saari on Lady Elliotin tapaan täynnä elämää ja saarella elääkin tuhansia lintuja sekä kilpikonnat tuleva saarelle lisääntymää.

Herron Island on tunnettu erittäin hyvistä veriurheilu mahdollisuuksistaan esimerkiksi sukeltajille on valinnan varaan mistä valita.

Rochampton on Australin pihvien mekka ja sijaitseen pohjois Gladstonessa noin 40 km rannikolta Bruce Higwayta sisämaahan.

Kaupunki on vierailemisen arvoinen hyvin hoidettuine trooppisine puistoineen joista muutamat ovat jopa 120 vuotta vanhoja.

Rochampotonista löytyy myös historiallisia kyliä joista näkee miten ensimmäiset siirtolaiset ovat asuttaneet tätä osaa Queenslandistä.

Great Keppel Island on ehkä parhaiten organisoitu saari Great Barrier Reefillä, Keppeliltä löytyy 17 erinomaista rantaa, kolme uima-allasta, kuuden reiän Golf kenttä, riippuliitoa, tennistä, jousiammuntaa, snorklausta, katamaanari purjehdusta ja vesi hiihtoa muutamia mainitakseni.

Matkalla pohjoiseen tunnin ajomatkan päässä Rochamptonista sijaitsee hauskan niminen kaupunki Yeppoon, kaupungin kadut ovat kauniisti palmujen reunustamia ja kaupungista on hienot näkymät Keppel lahdelle. kaupungissa on erittäin hyvät ostos ja ruokailu mahdollisuudet.

Great Keppel saarelle pääse myös lentämällä Rochamptonista sekä lautalla Yeppoo:sta Capricorn

Coast Tourism
Klikkaa tästä>>

Lady Elliot Island
Klikkaa tästä>>

P and O Resorts
Klikkaa tästä>>

Rydges Capricorn Resort
Klikkaa tästä>>